”Jotta maailma muuttuisi lastensa arvoiseksi.”

Vasu2017 – varhaiskasvatussuunnitelman perusteet asettavat lapsen entistä vahvemmin keskiöön. Lapsi on aktiivinen toimija, joka tutkii, toimii, oppii ja kokee. Hän osallistuu ja vaikuttaa. Lapsi on ainutlaatuinen yksilö omine vahvuuksineen ja tarpeineen. Kirkon varhaiskasvatuksen näkökulmasta tämä ei ole uutta. Osallisuudesta sekä lapsen tarpeiden huomioimisesta on puhuttu monissa kirkon kasvatuksen asiakirjoissa.  Seurakunnan toiminnassa huomioidaan lapsen kokonaisvaltaisuus sekä hänelle ominaiset toimintatavat myös kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta.

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä on erityinen asema Jumalan luomassa maailmassa. Jumala loi ihmisen kuvakseen (1.Moos 1:26-27), ainutkertaiseen ja jatkuvaan yhteyteen ja vuoropuheluun hänen kanssaan. Luomiseen liittyy myös ihmisten keskinäinen kumppanuus: ihminen voi kasvaa ja elää vain vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Luterilaisen ymmärryksen mukaisesti kristillinen ihmiskäsitys sisältää ajatuksen ihmisen kokonaisvaltaisuudesta. Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Hän on samanaikaisesti henkinen, hengellinen, ruumiillinen, seksuaalinen, älyllinen, emotionaalinen, sosiaalinen, biologinen, aistillinen ja paljon muuta.

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisyys toteutuu täydesti silloin, kun ihminen hahmottaa koko elämänsä pyhän ja äärettömän yhteydessä, Jumalan kasvojen edessä. Hengellisyys ei ole muusta elämästä erillinen saareke, vaan luonnollinen osa ihmisen – lapsen ja aikuisen – arkea ja elämää.

Kaikki ihmisen ulottuvuudet ovat Jumalan luomia ja suunnittelemia. On perusteltua ja tarpeen, että koko ihminen otetaan huomioon myös kirkon kasvatuksessa varhaiskasvatuksesta lähtien. Tämän mahdollistamiseksi toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa tulee tehdä tietoisia pedagogisia valintoja ja ratkaisuja.

Blogi11.12.SR

Lapset seurakuntalaisina –asiakirjassa todetaan, että kirkon varhaiskasvatus on lasta varten ja sillä pyritään lapsen hyvään. Toiminta on lapsilähtöistä: lapsen tarpeista ja kiinnostuksesta kumpuavalle toiminnalle sekä lapsen aktiivisuudelle ja luovuudelle annetaan tilaa. Samalla aikuinen on vastuussa lapsesta ja pitää huolta toiminnan ja vuorovaikutuksen turvallisista rajoista.

Lapsuus on ainutlaatuinen vaihe ihmisen elämänkulussa, sillä silloin luodaan perustaa koko elämää varten. Lapsella on aina oikeus saada olla turvassa, rakastettu ja hyväksytty. Lapsella on oikeus omaan lapsuuteensa- leikkiin ja huolettomuuden kokemuksiin. Lapsena oleminen on tärkeämpi kuin se, mitä lapsesta joskus tulee. Jeesuksen opetuksista nousee hyvin vahva näkemys lapsen arvosta ja merkityksestä. Läsnäolollaan lapsi siunaa seurakuntaa ja aikuisia ympärillään – myös haastamalla heitä uudistumaan ja muuttumaan. Seurakunnan tehtävänä on Jeesuksen esimerkin mukaisesti siunata lapsia ja nostaa heidät keskelle seurakuntaa, esimerkiksi aikuisille.

Jokaisella lapsella on tarve sekä oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Kirkon varhaiskasvatuksessa lapsen tulee saada kokemus siitä, että hän kelpaa sekä ihmisille että Jumalalle, joka rakastaa ja pitää hänestä huolta. Kirkon toiminnan ytimessä on myös armo ja anteeksianto. Erehdyksistä ja virheistä huolimatta meidät hyväksytään ja meille annetaan anteeksi. Armo merkitsee koko ihmisen hyväksymistä; se on enemmän kuin yksittäisten tekojen anteeksisaamista.

Lapsikäsityksemme tulee näkyväksi jokaisena päivänä arjen toiminnassa. Meidän tulee nähdä lapsi ja vahvistaa sitä, mikä on hyvää.  Ilmapiirin, vuorovaikutuksen ja rakenteiden tulee tukea lasten osallisuutta ja aktiivista toimijuutta sekä kannustaa uteliaisuuteen, ajatusten jakamiseen, uuden kokeiluun ja yritteliäisyyteen. Aikuisen pysähtyminen yhteiseen ihmettelyyn ja pohdintaan lasten kanssa vahvistaa lasten kokemusta omasta arvostaan.

Lasta kunnioittava ja kiireetön ilmapiiri rohkaisee lasta kertomaan myös mieltä askarruttavista asioista ja kysymyksistä. Lapsen ajatuksiin tulee suhtautua tosissaan ja ottaa hänen mielipiteensä huomioon. Lapsen tulee saada leikkiä, liikkua, levätä, hiljentyä, rauhoittua, tuntea turvallisuutta ja kokea pyhän läsnäoloa elämässään.

Lapsiryhmä ja turvalliset aikuiset antavat mahdollisuuden elää todeksi lähimmäisenrakkautta, vastuullisuutta ja toisen ihmisen kunnioittamista. Kohdatessaan itse arvostusta ja kunnioitusta lapsi oppii myös arvostamaan toisia.

”Jokaiselle lapselle pitäisi sanoa: sinä olet ihme, sinä olet ainutlaatuinen, sinun kaltaistasi lasta ei ole vielä tässä maailmassa, ei sinun jakojasi, käsivarsiasi, taitavia sormiasi, ei tapaasi jolla liikut. Sinusta saattaa tulla Shakespeare, Michelangelo, Beethoven. Sinulla on kykyjä, vaikka mihin. Niin, sinä olet ihme! Ja kun kasvat, voisitko vahingoittaa jotakuta, joka on ihme, niin kuin sinäkin. Sinun täytyy ponnistella – jotta maailma muuttuisi lastensa arvoiseksi”.

(Pablo Casals, Teoksessa: Hünther & Hauser, 2012. Jokainen lapsi on ihmeellinen).

Pohdittavaksi:

  • Miten käsityksemme lapsesta näkyy arjen toiminnassa?
  • Minkälaista lapsikäsitystä toimintakulttuurimme välittää?
Teksti: Mirva Sandén ja Raija Ojell, Kirkkohallitus
Kuva: Satu Reinikainen, Seurakuntaopisto
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s