Ajatuksia arvioinnista 

Uudessa Vasussa yhtenä keskeisenä näkökulmana on varhaiskasvatustoiminnan kehittäminen arvioinnin avulla. Arviointia tulee tehdä suunnitelmallisesti ja säännöllisesti ja sitä toteutetaan niin järjestäjätason, yksikkötason kuin yksilötason näkökulmasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa se tarkoittaa, että järjestäjätaso (kaupungin varhaiskasvatus) arvioi, yksikkötasolla päivähoitoyksikkö/päiväkoti arvioi (esimerkiksi ryhmävasujen avulla) toimintaansa ja yksilötasolla arvioidaan lasten varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumista, haastatellaan lapsia tai keskustellaan heidän kanssaan ja esimerkiksi arvioidaan lasten osallisuutta suhteessa toiminnan suunnitteluun, sen toteuttamiseen ja arviointiin. Toiminnan tulee vastata yksittäisen lapsen lisäksi koko ryhmän tarpeisiin.

Taustalla kehittämisessä on myös ajatus oppivan organisaation toimintakulttuurista. Toimintakulttuuri on yksi niistä Vasun osa-alueista, jota halutaan erityisesti kehittää.

Tärkeää on arvioida nimenomaan aikuisten vuorovaikutuksellista ja pedagogista toimintaa. Erilaisia uusia arvioinnin menetelmiä on kehitetty ja niitä on hyvä kokeilla. Esimerkkinä ovat ”Tulevaisuuden kirjoittaminen” tai ”Tilanneanalyysi toiminnan arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä”. (Ahonen 2017,290- 296).

Jotta voidaan kehittää varhaiskasvatusta oikeaan suuntaan, on saatava tietoa toiminnasta. Arviointi onkin osaltaan tiedon keruuta. Sen avulla saadaan tietoa toiminnan kehittämiskohdista, mutta myös vahvuuksista. Arviointi antaa palautetta toiminnasta sekä sen toteuttajille että siihen osallistuville perheille. Arvioinnin tuottama tieto on myös tärkeä työväline päätöksentekijöille: mihin asioihin on hyvä suunnata resursseja ja minkälaisia, tai onko tarpeen järjestää koulutusta joistakin sisällöistä.

Kirkon varhaiskasvatuksessa toimintaa on perinteisesti arvioitu suhteessa toimintasuunnitelmaan ja erilaisten kyselyjen avulla. Syksyllä kauden alkaessa on tehty toimintasuunnitelma, jota on joulukuussa arvioitu. Tammikuussa on päivitetty toimintasuunnitelmaa ja toukokuun lopussa on vielä arvioitu kevätkautta suhteessa päivitettyyn toimintasuunnitelmaan. Useimmissa seurakunnissa toteutetaan erilaisia kyselyjä ja haastatteluja kerholaisille ja kerholaisten vanhemmille. Lapset ovat saaneet piirtää esim. siitä, mikä kerhossa on ollut kivaa. Saatua palautetta on hyödynnetty tulevaa toimintaa ja koulutuksia suunniteltaessa. Kehityskeskusteluissa on myös arvioitu toimintaa: miten hyvin olen onnistunut toteuttamaan strategisia painopisteitä varhaiskasvatustoiminnassani.

board-2303314_960_720

Mitä ja miksi arvioidaan?

Ennen arvioinnin aloittamista on syytä kirkastaa ajatus siitä, mitä ja miksi haluamme arvioida? Arvioidaanko kirkon varhaiskasvatuksessa myös toimintaa niin järjestäjätasolla (yksittäisen seurakunnan varhaiskasvatustoiminta), yksikkötasolla (tietty päiväkerhoryhmä) ja yksilötasolla (kerholainen)? Arviointia tehdessä on hyvä kysyä onko arviointi ”yhteismitallista” ja mihin toteutunutta toimintaa verrataan, mitkä ovat pedagogiset/sisällölliset tavoitteet ja missä ne on määritelty? Arvioidaanko toimintaa suhteessa oman seurakunnan strategiaan tai varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelmaan (Vake)? Vai suhteessa Vasun toteutumiseen? Hyödynnetäänkö Lapset seurakuntalaisina –materiaalia? Tai arvioidaanko toimintaa suhteessa johonkin laajempiin koko kirkon strategisiin painopisteisiin tai tulevaisuuden suuntaviivoihin?

Seurakunnissa ei ole kovinkaan paljon tehty ryhmätason arviointia. Uuden vasun myötä on joissakin seurakunnissa tänä syksynä kokeiltu päiväkerhojen ryhmävasujen tekemistä, jolloin toiminnan arviointia voidaan tehdä myös ryhmätasolla. Olennaista on huomata, että ilman suunnitelmaa ja tavoitteiden laatimista, ei voi tehdä arviointiakaan. Jonkinlainen suunnitelma, kriteerit ja tavoitteet täytyy aina olla, joihin toteutunutta toimintaa peilataan.

Arvioinnin työkaluina ovat erilaiset kyselyt, haastattelut, keskustelut, ryhmätyönohjaus, tiimipalaverit, kehityskeskustelut, koulutukset, itsearviointi ja vertaisarviointi, joita kannattaa monipuolisesti hyödyntää.

Arviointi ja kehittäminen muodostavat kokemuksellisen oppimisen -kehän. Tehdään tai kokeillaan jotain toimintaa käytännössä, jonka jälkeen arvioidaan ja reflektoidaan sitä suhteessa johonkin teoriaan/ viitekehykseen (Vasu, Vake, kirkon kasvatuksen asiakirjat, paikalliset strategiat) ja opitaan siitä, mitä huomataan ja jälleen kokeillaan uudelleen. Näin taas kehittäminen ja arviointi jatkuvat.

Kysymyksiä pohdittavaksi:

  • Mitä ja miksi haluamme arvioida omassa varhaiskasvatustiimissämme (suhteessa Vakeen ja Vasuun sekä kirkon kasvatuksen painopisteisiin)?
  • Mitkä ovat meidän kehittämiskohteita tänä vuonna? (Tarvitsemmeko jotain koulutusta siihen?)
  • Mitkä ovat meidän vahvuuksiamme? Miten ne tehdään näkyväksi?

Lähteet:

Ahonen, Liisa (2017) Vasun käyttöopas, PS-KUSTANNUS

Turun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, Turun kaupunki

Teksti: Jasmin Nisunen

Kuva: Pixabay

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s