Lapsen osallisuus – iloa ja innostusta

Osallisuus on viime kädessä kokemus siitä, miltä tuntuu olla jossakin yhteisössä: tulenko kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenäni. Lapsen ensisijaisia yhteisöjä ovat perhe, suku, kaverit, päiväkoti ja erilaiset kerhot, eli ryhmät, joissa lapsi elää arkeaan. Osallisuuden kokemus synnyttää lapsessa silmin nähtävää iloa ja innosta sekä luo pohjan myös oppimiselle. Aikuisen rooli lapsen osallisuuden toteutumisessa on äärettömän tärkeä. Lapselle osallisuus on totta silloin, kun hän voi välittää kokemuksiaan, ajatuksiaan ja tunteitaan, ja kun aikuinen tavoittaa jollakin tavoin tämän lapsen näkökulman. Tämä edellyttää aikuiselta tahtoa ja taitoa kuulla ja tulkita lapsen viestejä.

SR_blogiin

Uudessa vasussa osallisuus nähdään yhtenä johtavana pedagogisena arvona, jota ei voi ohittaa. Kirkon varhaiskasvatuksessa osallisuuteen tulee myös oma lisäsävynsä. Kirkko on jo lähtökohdissaan osallisuuden yhteisö, toisin sanoen seurakuntalaiset muodostavat seurakunnan. Siksi on luovuttamatonta, että myös pienillä lapsilla on oikeus kokea osallisuutta omaan seurakuntaansa. Osallisuus on siten aivan seurakunnan työn ytimessä – jo pelkästään Jeesuksen opetuksen ja esimerkin kautta. Tämä antaa osallisuudelle erityisen vahvan painoarvon kirkon varhaiskasvatuksessa. Seurakunnan varhaiskasvatuksessa on pidettävä nämä molemmat näkökulmat mielessä: osallisuuden pedagogiikkaa toteuttamalla vahvistetaan sekä lapsen kokonaisvaltaista kasvua että hänen osallisuuttaan omaan seurakuntaansa ja uskontoonsa.

Osallisuus edellyttää tekoja

Kirkossa osallisuudesta on puhuttu erittäin paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana, mikä on ehdottoman tärkeää. Osallisuus on kuitenkin asia, joka toteutuu vain silloin, kun se tuottaa ihmiselle konkreettisen kokemuksen siitä, että olen osa yhteisöä ja voin vaikuttaa omiin asioihini. Tällaiset kokemukset syntyvät – tai jäävät syntymättä – arjen ympäristöissä ja kohtaamisissa. Lapsista puhuttaessa on muistettava, että aikuinen on aina määräävässä asemassa suhteessa lapseen. Tästä syystä lapsi ei pysty kokemaan osallisuutta ellei aikuinen anna siihen mahdollisuutta. Siksi seurakunnan toiminnassa, päivä-, perhekerhoissa, leireillä ja jumalanpalveluksissa lasten osallisuus toteutuu vain, jos aikuiset tahtovat ja osaavat mahdollistaa sen.

Osallisuus seurakunnan varhaiskasvatuksen arjessa

Kun tavoitteena on lapsen osallisuuden vahvistaminen,  seurakunnan kaikkea  toimintaa on tarkasteltava osallisuuden silmälasien lävitse. Osallisuus alkaa toteutua, kun lapsille ja heidän vanhemmilleen annetaan riittävästi tietoa, selvitetään ja huomioidaan heidän mielipiteitään, lapset saavat osallistua toiminnan suunnitteluun ja toteututtamiseen, työntekijät valitsevat osallisuutta edistäviä toimintamalleja sekä havainnoivat ja kehittävät omia vuorovaikutustapojaan. Kaiken tämän taustalla on ennen kaikkea tahto toimia osallisuutta edistävällä tavalla. Osallisuuden tahtotilasta alkaa väistämättä syntyä monenlaisia kysymyksiä:

  • Onko lapsilla ja heidän vanhemmillaan riittävästi tietoa siitä, mitkä ovat kerhon / toiminnan tavoitteet ja sisällöt?
  • Mitä tiedämme ryhmämme lasten mielenkiinnon kohteista? Miten aikuiset hyödyntävät tätä tietoa toiminnan suunnittelussa?
  • Mistä asioista kysymme lasten/vanhempien mielipiteitä ja millä tavoin?
  • Mitä asioita lapsi itse saa valita? Mistä hän saa päättää? Pitääkö kaikkien tehdä samaa asiaa samaan aikaan vai voiko lapsi valita esimerkiksi haluaako hän tällä kertaa piirtää vai rakentaa ehkä legoilla?
  • Onko lapsilla mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun? Vai onko lasten roolina vain osallistua aikuisten suunnittelemaan toimintaan eli toteuttaa aikuisten suunnitelmia?
  • Miten huomioimme lasten ideat toiminnan aikana? Vaikuttavatko ne toimintaan?
  • Millaiset periaatteet ohjaavat aikuisen ja lapsen välistä vuorovaikutusta?
  • Onko lapsilla lupa keskeyttää aikuisten välisen keskustelun?
  • Kuka päättää, mistä puhutaan kerhon aamupiirissä? Olemmeko oikeasti kiinnostuneita siitä, mistä lapset haluavat kertoa (heidän kokemuksistaan, näkemyksistään ja mielenkiinnon kohteistaan)?
  • Osallistummeko lasten leikkiin vai teemmekö muita töitä leikin aikana?
  • Kysymmekö lapsilta millaiset hartaushetket ovat heistä kivoja?
  • Miten hartauksien aiheet / hengelliset teemat nivotaan lapsen arjen kokemuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin?
  • Miten hartaus toteutetaan yhdessä lasten kanssa tekemällä, heidän ideoimanaan ja heidän valitsemallaan tavalla?
  • Lue Matt.18:1–10. Minkä ikäisen lapsen sinä näet Jeesuksen asettavan opetuslasten keskelle? Entä, jos se olikin vauva? Mikä on olennaisinta, jotta ihan pienten lasten osallisuus seurakunnassa toteutuu?

Teksti: Hanna Pulkkinen, Seurakuntaopisto

Kuva: Satu Reinikainen, Seurakuntaopisto

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s