Seurakunnat ja Vasu2017

Uusi Vasu astuu voimaan 1.8.2017 ja paikallisvasuja laaditaan kunnissa parhaillaan. Seurakuntia kannustetaan olemaan mukana kunnan Vasu-prosessissa.

Mukanaolo on tärkeää kahdesta syystä:

  • Vasu2017 tarjoaa paljon yhteistyömahdollisuuksia ja seurakunnat mainitaan keskeisten yhteistyökumppaneiden joukossa. Paikalliseen Vasuun onkin hyvä kirjata yhteistyön muodot ja periaatteet. Hyvä tuki yhteistyölle on ns. 4 korin malli. 
  • Vasu2017 on normiasiakirja, joka velvoittaa ennen kaikkea yhteiskunnan varhaiskasvatuksen kaikkia muotoja: päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja muussa varhaiskasvatuksessa, esimerkiksi kerho-ja leikkitoiminnassa. Seurakuntaa velvoittavuus koskee yhteistyön näkökulmasta. On suositeltavaa, että myös seurakunnan omassa toiminnassa noudatetaan Vasun periaatteita. Tämä on tärkeää sekä yhteistyön että toiminnan laadun näkökulmasta.

Yhteiskunnan varhaiskasvatus on uskonnollisesti sitouttamatonta. On hyvä tehdä ero Vasun sisältämän katsomuskasvatuksen ja seurakunnan kanssa tehtävän muun yhteistyön välillä.

Katsomuskasvatus on kunnan varhaiskasvatuksen henkilöstön vastuulla. Kaikkia img_9632lapsiryhmässä esiintyviä katsomuksia tarkastellaan samanarvoisina. Tavoitteena on tukea lasten valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa erilaisia katsomuksia.

Varhaiskasvatuksessa tutustutaan myös yleiseen kulttuuriperintöön ja perinteisiin. Seurakunta voi toimia yhtenä oppimisympäristönä, jolloin esim. kirkkoon ja hautausmaahan tutustutaan kulttuuriperinteen näkökulmasta. Tämä on päiväkodin omaa toimintaa, johon kaikki lapset osallistuvat. Se ei sisällä uskonnonharjoitusta (rukous, siunaus, virsi, kristillisen julistus). Seurakunta voi pitää esillä erilaisia (oppimisympäristö)mahdollisuuksia, joista päiväkoti valitsee itselleen sopivia vaihtoehtoja.

Varhaiskasvatuksessa ovat luontevasti läsnä myös vuodenkiertoon liittyvät juhlat ja perinteet (joulu, pääsiäinen). Uskontoon viittaavat juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Perinteiset juhlat voivat sisältää yksittäisen virren tai esim. joulukuvaelman, mutta eivät uskonnonharjoittamista.

Yhteistyö kunnan ja seurakunnan varhaiskasvatuksen välillä voi sisältää myös päiväkodin uskonnollisia tilaisuuksia (esim. adventti-, pääsiäis- ja kevätkirkot, kouluun lähtevien siunaaminen). Yhteistyöneuvotteluissa seurakunta voi tarjota näitä tilaisuuksia ja ne tulee suunnitella yhdessä päiväkodin kanssa.

Uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvat ne lapset, joiden vanhemmat antavat siihen luvan. Päiväkoti huolehtii tiedottamisesta lasten vanhemmille ja järjestää muille lapsille samanveroista toimintaa. Lapsen osallistumiseen ei vaikuta uskonnollisen yhteisön jäsenyys, vaan vanhempien tahtotila.

img_8326

Entäpä seurakunnan oma varhaiskasvatus ja Vasu2017?

Seurakuntien päiväkerhotoiminta ja muu varhaiskasvatus tarjoavat yhden mahdollisuuden ja vaihtoehdon kunnan varhaiskasvatuspalveluiden rinnalla.  Kirkolla ei ole omaa varhaispedagogiikkaa, vaan toiminnassa sitoudutaan yleisiin varhaispedagogisiin periaatteisiin. Seurakunnan toiminnan tavoitteet ovat linjassa Vasun kanssa. Siksi Vasu on tärkeä työväline toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä! Seurakuntien kannattaa osallistua paikallisen Vasun laatimiseen yhdessä kunnan kanssa tai laatia oma suunnitelma.

Seurakunnan toiminnan lähtökohtana on kristillinen arvopohja ja ihmiskäsitys. Toiminnassa tutustutaan kristinuskon keskeisiin sisältöihin ja opetellaan siihen liittyviä tapoja ja perinteitä. Seurakunnan tulee huolehtia myös siitä, että lapsen vanhemmat saavat riittävästi tietoa toiminnan sisällöstä, erityistavoitteista ja arvoista.

Nyt on hyvä aika tutustua Vasu2017 -asiakirjaan!

-Teksti Heljä Petäjä ja Raija Ojell. Julkaistu  Pieni on suurin –lehdessä 1/2017 
– Kuvat: Satu Reinikainen

Pohdittavaksi:

Mitä ajatuksia uusi Vasu herättää? Innostaako se yhteistyön kehittämiseen kunnan varhaiskasvatuksen kanssa? Millä tavalla se toimii työvälineenä seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisessä?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s