Lokakuu on lukukuu – koko Turku lukee

Lokakuu on lukukuu, koko Turku lukee – kampanjan taustalla ovat tutkimukset lukutaidon heikkenemisestä ja varhaisen lukemisen merkityksestä. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa lukutaidon tärkeydestä ja erityisesti ääneen lukemisen merkityksestä lapsen kielenkehitykselle ja oppimiselle. Lukuhetki on mukavaa yhteistä kiireetöntä aikaa lapsen ja aikuisen välillä. Kummit ja mummit voivat myös olla lapselle ääneen lukijoina.

Kampanjassa ovat mukana Turun kaupunginkirjasto, sivistystoimiala (varhaiskasvatus), hyvinvointitoimiala (neuvolat), MLL, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä (Kasvatusasian keskuksen varhaiskasvatus).

föripulupostilaatikkokirjasto

Kirkon varhaiskasvatuksen toiminnassa lukeminen on aina ollut tärkeä osa toimintaa. Kerhoissa luetaan paljon ääneen ja hyödynnetään lähikirjastoja. Kasvatusasiain keskuksen kirjastoon hankimme myös uusinta lastenkirjallisuutta, jota lainataan kerhoihin ahkerasti. Viime vuonna loruttelimme kerhoissa Föri-pulun merkeissä ja lukukoira Winston vieraili kesäkerhoryhmissä innostamassa lapsia mm. lukemaan.

Vasussa lukemisen merkitys näkyy mm. Kielen rikas maailma- oppimisen alueen sisällöissä. ”Varhaiskasvatuksen yhtenä tehtävänä on vahvistaa kielellisten taitojen ja valmiuksien sekä kielellisen identiteetin kehittymistä. Varhaiskasvatuksessa vahvistetaan lapsen uteliaisuutta ja kiinnostusta kieliin, teksteihin ja kulttuureihin…Varhaiskasvatuksessa käytetään rikkaita ja vaihtelevia tekstejä. Lasten kanssa tutustutaan monipuolisesti lastenkirjallisuuteen” (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017, 40- 41). Lukemisen kautta me toteutetaan myös vasua.

Ideoita lukukuun toteuttamiseen

Kampanjan aikana päiväkerhoissa on monenlaista toimintaa:

  • kirjanäyttelyjä
  • retkiä lähikirjastoon
  • sadutusta, lukemista ja loruttelua lasten kanssa
  • retkiä pääkirjastoon lastenosastolle, jossa lapset saavat valita mieleisiään kirjoja lainattavaksi
  • kaikki kerhon luetut kirjat kuvataan ja kiinnitetään lukupuuhun
  • lapset saavat tuoda kerhoon lempikirjojaan ja niitä luetaan ääneen
  • aiheena kerhossa mm. Kiitos kirjoista
  • mennään kirjastoon kuuntelemaan Thomas Dellingerin satuhetkeä

Kampanjaa on mahdollista seurata mm. Instagramissa hästägeillä:

#kokoturkulukee #lokakuuonlukukuu #turkutekeehyvää #kirjastotekeehyvää

 

  • Voisiko sinun seurakunnassasi olla lukukuu vaikka marraskuussa?

 

Teksti: Jasmin Nisunen

Kuva: Turun lastenkirjasto

 

Mainokset

Kristillinen kasvatus ja vasun pedagogiikka

Kirkon varhaiskasvatuksen toiminnan ydin on kristillinen kasvatus, johon sisältyy hengellinen ulottuvuus ja kristillisen tradition sisällöt.  Tämä on itsestään selvyys kaikille kirkon varhaiskasvattjille. Yhtä lailla itsestään selvyys on, että ammatillisena toimintana kristillistä kasvatusta ei voi käsitellä ilman puhetta pedagogiikasta. Kirkon kasvatustyössä tarvitsemme näitä molempia: sitoutumista sekä teologiaan että pedagogiikkaan.  Tällöin puhumme monista eri asioista ja näkökulmista: muun muassa kirkkomme koko traditiosta, kirkon olemuksesta, seurakuntalaisuudesta, uskosta, opista, hengellisyydestä, ihmiskuvasta, arvopohjasta, oppimiskäsityksestä, pedagogiikasta, kasvatustavoitteista ja lapsen kehityksestä. Kaikki nämä ovat todella suuria kokonaisuuksia ja on hyväksyttävä se, että niiden välisten suhteiden hahmottaminen kattavasti ei ole aivan helppoa, mutta ei sitä voida myöskään välttää. Siksi tämäkin blogi on kirjoitettu.

Pedagogiikan rooli suhteessa kirkon kasvatuksen perustehtävään

Kirkon kasvatuksessa ei ole omaa pedagogiikkaa, vaan kirkon toiminnan ja henkilöstön ammattitaidon kehittämisessä hyödynnetään ajantasaista pedagogiikkaa ja lapsen kehityksestä ja oppimisesta saatua tutkimustietoa mahdollisimman laaja-alaisesti.

Tietynlainen rautalankamalli teologian ja pedagogiikan välisestä suhteesta voisi olla se, että teologia antaa toimintaan sisällöt ja pedagogiikka antaa välineet eli toimintatavat ja -mallit. Tiettyyn rajaan asti tämä ajattelutapa on melko toimiva, mutta samalla kuitenkin rajallinen. Viime kädessä Vasun pedagogiikan taustalla on hyvin vahva arvopohja ja lapsikäsitys, joten olisi väärin katsoa pedagogiikkaa vain välineenä. Samoin teologinen ajattelu ei ole vain sisältöjä vaan sekin pitää sisällään muun muassa ihmiskäsityksen, joka ohjaa väistämättä myös pedagogisia valintoja.

thumbnail[1]

Lapsikäsitys ohjaa työtä

Ammattikasvattajan on hyvä olla tietoinen omaa työtään ohjaavasta lapsikäsityksestä, koska se heijastaa kasvattajan maailmankatsomusta ja sen pohjalle rakentuu myös toteutettava pedagogiikka. Esimerkiksi Vasun taustalla olevan lapsikäsityksen kivijalkana ovat lapsen oikeudet ja lapsuuden itseisarvo, johon myös kirkkomme on sitoutunut. Tämä näkyy Vasussa erityisesti lapsen edun ja osallisuuden painotuksena ja samat painotukset löytyvät Lapset seurakuntalaisina -asiakirjasta.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lapsikäsityksessä yhdistyvät sekä Raamattuun ja teologiseen tutkimukseen perustuva että ajantasaiseen lapsitutkimukseen perustuva tieto. Luterilaisen ymmärryksen mukaisesti kristillinen ihmiskäsitys sisältää ajatuksen ihmisen kokonaisvaltaisuudesta, jossa ihmisen hengellisyys ei ole irrotettavissa ihmisen kokonaisuudesta. Fyysinen, henkinen, sosiaalinen, emotionaalinen, hengellinen ja esteettinen olemuksemme ja kaikki muu meissä ovat samanarvoisia ulottuvuuksia. Hengellisyys ei ole muusta elämästä erillinen saareke, vaan luonnollinen osa lapsen ja aikuisen elämää. Tätä ajatusta tukevat tutkimukset, joiden mukaan ihmisen spiritualiteetti ja uskonnollisuus kehittyvät osana ihmisen kokonaisvaltaista kehitystä (esim. Kilpeläinen & Räsänen 2015). Lapsen uskonnollisen kehityksen kannalta merkittäviä tekijöitä ovat muun muassa kiintymyssuhde, kosketus, vastavuoroinen vuorovaikutus, luottamus, kokemuksellisuus ja leikki. Voidaan siis todeta, että samat tekijät ovat keskeisiä sekä lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen että uskonnollisuuden kehittymisen kannalta.

Oppi ja ilmiöt

Keskusteluissa tulee aika ajoin esille kysymys, miten Vasun pedagogiikka on sovellettavissa kirkkomme opillisten sisältöjen käsittelyssä. Tämä kysymys on tullut esille erityisesti, kun on pohdittu ilmiölähtöisen pedagogiikan soveltamista seurakunnan varhaiskasvatuksessa. Kysymyksiä tuntuu herättävän erityisesti periaatteellinen erilaisuus lähtökohdissa: ilmiölähtöisen pedagogiikan taustalla on periaate, jonka mukaan oppiminen perustuu lasten omiin havaintoihin, kokemuksiin, ihmettelyyn ja tutkimiseen, kun taas uskontojen “opilliset lauseet” puolestaan kertovat “miten asiat ovat”. Huolta saattaa herätä siitä, että ilmiölähtöisyydessä opilliset sisällöt muuttuvat suhteellisiksi, ihmisen omiksi kokemuksiksi ja menettävät samalla opillisen luonteensa. Voiko siten oppiin eli kristillisen kasvatuksen sisältöihin liittyviä asioita ylipäätään käsitellään ilmiölähtöisesti?

Olennaista on palauttaa tämä kysymys kokonaisvaltaiseen ihmiskuvaan ja lapsen tapaan oppia. Kristillisessä ihmiskuvassa hengellinen ulottuvuus nähdään osana ihmisen kokonaisvaltaisuutta. Lapsen tapa oppia on puolestaan sidoksissa juuri tähän kokonaisvaltaisuuteen eli lapsen oppimisessa merkityksellistä on kokonaisuus: kehollisuus, tunteet, hämmästely, kokemukset ja arjen havainnoista heräävät kysymykset. Siksi emme voi ajatella, että kristillisten sisältöjen – myöskään opillisten sisältöjen –  oppiminen tapahtuisi jotenkin eri tavalla kuin pienen lapsen muu oppiminen.

Lapsen spiritualiteetin kehittymisessä onkin keskeistä huomioida kokonaisvaltaisuus ja valita toimintatavat, joiden kautta kokemuksellisuus voi toteutua. Opillisten, tai muulla tavoin abstraktien asioiden käsittelystä on lapselle hyötyä vain silloin, kun ne nousevat hänen omina kysymyksinä. Tällöin ne usein liittyvät johonkin lapsen arjesta nousevaan havaintoon. Yleisimpiä lasten esiin nostamia kysymyksiä ovat taivas, Jumala ja kuolema, joista on tärkeää puhua vaikka niitä ei järjellä voi edes aikuinen ymmärtää.  Olennaista on muistaa, että lapsi ylipäätään oppii ihmettelyn ja kokemuksellisuuden kautta, myös – ja etenkin niistä asioista, joita on vaikea ymmärtää.

Opillinen tieto ja pienen lapsen kokemusmaailma

Monella seurakunnan työntekijällä saattaa olla kaikesta ammatillisesta, lapsen kehitykseen ja oppimiseen liittyvästä tiedosta huolimatta tunne, että kirkon oppia pitää sanoittaa opillisilla käsitteillä myös pienille lapsille. Tämä nousee ehkä siitä käsityksestä, että hengellisen perustehtävä edellyttää nimenomaan tällaista sanoittamista kaikessa toiminnassa. Tästä aiheesta olisi tärkeää käydä keskustelua, jotta seurakuntien varhaiskasvattajilla olisi mahdollisuus tehdä työtään hyvällä omallatunnolla perustuen omaan ammatilliseen tietoon ja osaamiseen. Pienen lapsen hengellistä kehitystä voidaan tukea vain sellaisilla tavoilla, jotka tukevat lapsen kokonaiskehitystä ja ovat hänelle luontaisia. Tämän periaatteen tulee ohjaa kirkon varhaiskasvatuksen pedagogisia ratkaisuja.

Kannattaa lähteä pohtimaan ilmiölähtöisen oppimisen periaatteita ihan konkreettisesti kristillisen kasvatuksen sisältöjen kautta. Pieni lapsi oppii omalla tavallaan myös tietoa, mutta enemmänkin hänen oppimisensa on tunteita ja kokemuksia, jotka liittyvät toimintaan, paikkoihin ja ihmisiin, joiden vaikutusten piirissä hän on. Parhaimmillaan kokemus herättää lapsessa iloa, innostusta, ihmettelyä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Ajantasaisen pedagogiikan hyödyntäminen antaa välineitä käsitellä kristillisen kasvatuksen sisältöjä niin, että pystymme todella tukemaan lapsen hengellistä kasvua osana hänen kokonaisvaltaista kehitystään.

Pedagogiikka ei tee kristillisestä kasvatuksesta hajutonta ja mautonta vaan pikemminkin pedagogiikka kirkastaa kristillisen kasvatuksen sisällöt ja merkitykset.

Keskustelu pedagogiikasta kuuluu työn arkeen

Kasvattajan työssä on tärkeää käydä keskustelua siitä, miten Vasua hyödynnetään kristillisen kasvatuksen sisältöjen käsittelyssä. Keskustelu luo yhteistä ymmärrystä ja rakentaa uudenlaista toimintakulttuuria.

Yleisesti voidaan todeta, että Vasun pedagogiikka ja sen taustalla oleva arvopohja ovat sopusoinnussa kristillisen kasvatuksen tavoitteiden ja sisältöjen kanssa. Kristillisen kasvatuksen tavoitteet tuovat mukanaan omat erityispiirteensä ja painotuksensa verrattuna yhteiskunnan varhaiskasvatukseen.

Se, että jotain tulee lisää, ei ole ristiriita vaan se on rikkaus.

Teksti: Hanna Pulkkinen  (Teksti on muokattu artikkelista, joka löytyy vasukirkossa -työkalupakista: www.vasukirkossa.fi )

Kuva: Satu Reinikainen

Kirjallisuutta:

Kilpeläinen A.-E. & Räsänen, A, (2015) ”Katso minuun pienehen” – Pikkulapsen uskonnollisuus ja sen tukeminen kirkon varhaiskasvatustoiminnassa. Teoksessa M. Ubani, S. Poulter ja A. Kallioniemi (toim.) Uskonto lapsuuden kulttuureissa (s. 300–329) Helsinki: Lasten Keskus.

 

Työkalupakki tutuksi

Viime keväänä avautui sähköinen Vasu kirkossa –työkalupakki www.vasukirkossa.fi (ruotsinkielinen työkalupakki http://www.kyrkanssmabarnspedagogik.fi ) Ehkä olet jo käynyt tutustumassa!

Syksyn toimintakauden alkaessa myös suunnittelutyö käynnistyy ja siksi työkalupakkiin kannattaa perehtyä tarkemmin juuri nyt.

Työkalupakki tukee Vasun soveltamista seurakunnan varhaiskasvatuksessa ja antaa välineitä työn kehittämiseen. Sitä voi hyödyntää erityisesti työn suunnittelussa ja toiminnan pitkäjänteisessä kehittämisessä. Siksi työkalupakkiin on hyvä tutustua kaikessa rauhassa joko yksin tai yhdessä kollegojen kanssa keskustellen.

Vinkkejä työkalupakin käyttöön

Työkalupakki aukeaa kuvana, ja siinä olevat keltaiset pallukat avaavat Vasun keskeisiä sisältöjä ja tavoitteita: Lapsi ja lapsikäsitys, laaja-alainen osaaminen ja ilmiölähtöisyys, oppimiskäsitys, toimintakulttuuri, osallisuus, leikki, havainnointi, arviointi ja kehittäminen. Pallukan takaa avautuu lyhyt tiivistelmä sekä laajempi tausta-artikkeli. Ylä- ja alapalkin kuvakkeista löydät mm. artikkeleita, videoita, logon ja käytännön ideoita. Työkalupakkiin ei tarvitse kirjautua, vaan sitä voi käyttää vapaasti.

On hyvä huomata, että laajan sisältönsä johdosta työkalupakki on tehty sovelluksella, joka avautuu parhaiten tietokoneella. Mobiililaitteella käytettäessä kannattaa puhelin kääntää vaakatasoon, jolloin työkalupakin näkymää on helpompi katsella ja käyttää. Työkalupakista avautuvat laajemmat tausta-artikkelit taas toimivat mobiililaitteella yhtä hyvin kuin tietokoneellakin.

Vasu_kirkossa-tyokalupakki-screenshot

Keskeistä Vasun soveltamisessa seurakunnan varhaiskasvatuksessa

Kirkon varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea lapsen ja hänen perheensä elämää ja kokonaisvaltaista kasvua kristillisen ihmiskäsityksen mukaisesti.

Kristillisestä traditiosta nousee vahva näkemys lapsen arvosta ja merkityksestä. Kristillinen arvopohja ohjaa toiminnan pedagogisia valintoja ja leikillä on keskeinen merkitys lapsen oppimiselle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille-

Pedagogiikka perustuu Vasussa määriteltyyn arvoperustaan, käsitykseen lapsesta, lapsuudesta sekä oppimisesta. Lapsi nähdään aktiivisena toimijana. Oppiminen on kokonaisvaltaista ja sitä tapahtuu kaikkialla.

Lapsilähtöinen pedagogiikka antaa välineitä käsitellä myös kristillisen kasvatuksen sisältöjä niin, että pystymme tukemaan lapsen hengellistä kasvua osana hänen kokonaisvaltaista kehitystään.

Toimintakulttuuri rakentuu mm. arvoista ja periaatteista, oppimisympäristöstä, vuorovaikutuksesta ja ilmapiiristä, henkilöstön osaamisesta, johtamisrakenteista sekä toiminnan organisoinnista. Toimintakulttuuria arvioidaan ja kehitetään niin, että se tukee lapsen osallisuutta ja leikkiä.

Yhteistyö huoltajien, kunnan ja muiden toimijoiden kanssa on osa seurakunnan varhaiskasvatuksen arkea.  Hyvä yhteistyö rakentuu luottamuksen ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä. Yhteistyössä kunnan varhaiskasvatuksen kanssa noudatetaan Vasun periaatteita.

POHDITTAVAKSI: Voisiko Vasu kirkossa –työkalupakki olla säännöllisesti esillä työtiimisi syksyn palavereissa tutustumisen kohteena ja keskustelun pohjana?

Teksti: Raija Ojell

Kuva: Satu Reinikainen

 

VASU_logot

Vasu vaihe vaiheelta – yhdessä tehden!

Seurakunnissa on työstetty uutta vasua kukin omaa tahtia edeten. Erilaisia vasukoulutuksia on järjestetty ympäri maata ja Vasu alkaa pikku hiljaa tuntua tutulta ajattelulta. Myös katsomuskasvatukseen on perehdytty sekä mietitty uudenlaisia tapoja tehdä yhteistyötä kunnan varhaiskasvatuksen kanssa. Näin myös meillä Turussa. Prosessi on edelleen kesken, mutta näkemykseni mukaan kehittämistyössä on kuitenkin lähdetty hyvin liikkeelle.

Minulla oli mahdollisuus olla mukana toukokuussa Turun kristillisellä opistolla Vasumessuilla. Vasumessut oli Iloa vasusta- koulutuksen toinen osa, jossa koulutukseen osallistuneet varhaiskasvatuksen ammattilaiset esittelivät omia vasuun liittyviä kehittämishankkeitaan. Kehittämishankkeet olivat hyvin erityyppisiä ja niiden esittelytapa messuilla oli vapaa. Kehittämisen kohteiksi oli otettu muiden muassa seurakunnan ja kunnan varhaiskasvatuksen vuosikello, oppimisympäristöt, vasu ja liikunta, toimintakulttuuri liikkuvammaksi, lisää liikuntaa perhetyöhön ja koteihin, työtavat tukemassa lapsen kehitystä, pedagoginen dokumentointi ja yhteistyö. Kehittämishankkeissa oli hienosti lähdetty tutkimaan, miten omat työtavat tukisivat parhaalla mahdollisella tavalla seurakunnan varhaiskasvatuksessa lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista. Hankkeissa oli hyvin huomioitu kristillisen varhaiskasvatuksen arvopohja ja lapsuuden itseisarvo. Myös digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet esimerkiksi pedagogisen dokumentoinnin kehittämisessä oli huomioitu ja mietitty myös sovelluksen kehittämistä siihen.

IMG_2786

Vasu on matka

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatusasian keskuksen varhaiskasvatuksessa on vasuprosessiin aloitettu jo vuonna 2016. Olemme silloin yhdessä pohtineet muiden muassa pedagogiikkaa, havainnointia ja leikkiä. Olemme myös tutustuneet pedagogisen toiminnan viitekehykseen (Vasu 2016, 36). Päiväkerhotiimissä olemme keskustelleet paljon myös osallisuudesta.

Ryhmissä olemme pohtineet muiden muassa:

  1. Arvoperustaa (ja kasvatuspäämääriä
  2. Oppimiskäsitystä ja pedagogisesti painottunutta kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuutta
  3. Toimintakulttuuria
  4. Yhteistyötä varhaiskasvatuksessa ja kasvattajan roolia
  5. Leikkiä kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin lähteenä
  6. Oppimisen alueita

Jo aikaisemmin tämän vuoden huhtikuussa olimme perehtyneet vasuasiakirjaan ja katsomuskasvatukseen Turun kristillisellä opistolla varhaiskasvatuksen lehtori Mari Korhosen johdolla. Tällöin lastenohjaajat pääsivät työstämään ryhmissä vasun eri osa-alueita. Vasu pilkottiin 25 osaan ja jokaiselle pienryhmälle tuli työstettäväksi oma pieni osa-alue esimerkiksi laaja-alainen osaaminen; kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu jne. (Vasu s. 22). Ajatuksena oli, että lastenohjaajat työstävät oman työn näkökulmasta vasun eri osa-alueita ja palauttavat ne varhaiskasvatuksen ohjaajalle ennen kesää. Tällä tavalla vasu asettuu kristillisen kasvatuksen sisälle ja tukee lastenohjaajien työtä. Kesällä minun tehtäväni varhaiskasvatuksen ohjaajana on koota kaikki työstetyt vasun osa-alueet yhteen ja tästä kokonaisuudesta koostetaan meidän oma vasu. Elokuussa aloitamme toimintakauden jälleen vasumessuilla, jossa on esillä nämä kaikki 25 työstettyä vasun eri osa-aluetta. Tarkoituksena on syksyllä 2018 kysyä myös perheiltä kommentteja vasuun ja ottaa myös ne huomioon vasussamme. Vasu on kehittyvä asiakirja tai työväline, jota päivittyy ajan kanssa koko ajan.

Näin meillä Turussa on lähdetty tekemään omaa vasuamme. Entä teillä? Mitä vasun osa-aluetta/alueita lähdette omassa seurakunnassanne kehittämään? Voisiko se olla toimintakulttuuri?

Jk.  muistathan, että Vasu kirkossa -työkalupakki löytyy www.vasukirkossa.fi 

  • Teksti: Jasmin Nisunen, varhaiskasvatuksen ohjaaja, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
  • Kuva: Satu Reinikainen, kouluttaja, Seurakuntaopisto

 

VASU_LOGO_keltainen_vaaka_300dpi_RGB Vasukirkossa_påsvenska_logo

Vasu kirkossa –työkalupakki on julkaistu!

Sähköinen Vasu kirkossa –työkalupakki on nyt julkaistu! Se löytyy suomeksi osoitteesta www.vasukirkossa.fi  ja ruotsiksi osoitteesta www.kyrkanssmabarnspedagogik.fi

Työkalupakki avaa Vasun keskeisiä sisältöjä ja tavoitteita. Sen tavoitteena on tukea Vasun soveltamista seurakunnan varhaiskasvatuksessa.

Vasu kirkossa –työkalupakista löydät mm. artikkeleita, videoita, käytännön ideoita ja työvälineitä.

Vasukirkossa_kuva-thinglink

Työryhmä

Vasu kirkossa -työkalupakkia on laadittu pienen työryhmän johdolla. Tekstiä ja materiaalia on tuotettu koko ryhmän voimin. Työryhmään kuuluvat Jasmin Nisunen (Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä), Johanna Heikkinen (Nuori kirkko ry), Hanna Pulkkinen (Seurakuntaopisto), Mirva Sandén (Kirkon ruotsinkielisen työn keskus) ja Raija Ojell (Kirkkohallituksen Kasvatus ja perheasiat). Teknisestä toteutuksesta on vastannut Juho Niemelä (KKP).

Lisäksi työryhmä on pyytänyt materiaalia eri tahoilta ja henkilöiltä. Aineiston tekijöiden nimet mainitaan tällöin erikseen.

Työkalupakki täydentyy

Sähköisesti julkaistu Vasu kirkossa -työkalupakki on täydentyvä materiaali eli se ei suinkaan ole vielä valmis. Tarkoituksena on, että myös seurakuntien varhaiskasvattajat voivat jatkossa tuottaa sinne materiaalia ja esimerkkejä Vasun soveltamisesta omassa seurakunnassa. Näin saamme koottua yhteen hyviä ideoita ja toimivia malleja varhaiskasvatuksen kehittämiseksi.

Työkalupakin artikkeleista on suunnitteilla myös tulostettava versio.

Yhteinen logo

Työkalupakista löytyy myös Vasu kirkossa –logo, joka on sekä suomeksi että ruotsiksi. Logo kuvaa sitä yhteistä työtä, jota teemme lasten ja perheiden kanssa. Jani Käsmän suunnittelemassa logossa voi nähdä kukan, perhosen tai erikokoisia ihmisiä. Martti-risti kertoo, että kyse on Suomen ev.lut.kirkon varhaiskasvatuksesta.

Logon väreissä on huomioitu sekä kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Lapset seurakuntalaisina (keltainen) sekä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (sininen).

Vasu kirkossa -logo on laadittu yhteiseen käyttöön ja voit hyödyntää sitä vapaasti oman seurakuntasi varhaiskasvatuksessa esim. mainoksissa, lomakkeissa ja tiedotteissa. Logoa voi käyttää myös silloin, kun päivitetään seurakunnan omaa varhaiskasvatuksen kehittämisssuunnitelmaa eli Vakea uuden Vasun mukaisesti. Tällöin Vake muuttuu luontevasti seurakunnan Vasuksi.

Innostavia ja antoisia hetkiä varhaiskasvatuksen kehittämiseen!

Terveisin, Raija, Johanna, Mirva, Jasmin, Juho ja Hanna

VASU_LOGO_keltainen_vaaka_300dpi_RGBVasukirkossa_påsvenska_logo.png

 

 

Pääsiäispolku päiväkodissa – kokemuksia katsomuskasvatuksen yhteistyöstä

Pääsiäisajan katsomuskasvatuksen esimerkki tulee Kirkkonummen seurakunnasta, jossa on tehty tiivistä yhteistyötä seurakunnan ja kunnan kanssa jo vuosien ajan.

Yhteistyötapaamisissa tulee esille monenlaisia kysymyksiä, jotka mietityttävät päiväkotien henkilöstöä. Tarvitaan rohkaisua siihen, että työntekijä uskaltaa ryhtyä tekemään katsomuskasvatusta, sillä siihen liittyy monenlaisia uusiakin asioita, joista päiväkodeissa ei ole kovin paljon puhuttu. Monia mietityttää se, miten Raamatun kertomuksia voi käsitellä lapsiryhmässä niin, että pysytään Vasun katsomuskasvatuksen hengessä, miten huomioida lapsiryhmässä olevat erilaiset katsomukset, kun työskennellään raamatunkertomuksen kanssa jne. Keskustelukaveria tarvitaan toki, mutta kokemus on osoittanut, että toteutusideat pulppuavat keskustelujen jälkeen vuolaasti. Päiväkodin työntekijät ovat tunnetusti taitavia ja idearikkaita.

Pääsiäinen_satu 

Esimerkkinä pääsiäispolku

Toimiva ratkaisu pääsiäisen teemojen käsittelyyn on Pääsiäispolku, joka sopii kaikille lapsille katsomuksesta riippumatta. Kirkkonummen Ravalsin päiväkodissa on toteutettu itsenäisesti Pääsiäsipolkuja jo vuodesta 2014, jota on edeltänyt usean vuoden prossessinomainen yhteistyö.

Pitkä yhteistyö ja riittävä tukimateriaali mahdollistavat sen, että polku toteutetaan päiväkodissa työntekijöiden omin voimin. Lasten kannalta on aina parempi, kun heille tutut ja muutenkin arjessa mukana olevat ihmiset toteuttavat myös katsomuskasvatusta. Tällä tavalla esimerkiksi pääsiäisen teemat eivät jää irrallisiksi toimintatuokioiksi vaan nivoutuvat luontevasti päiväkodin muuhun toiminaan. Tällöin lasten mielessä heränneitä ajatuksia ja kysymyksiä on helpompi käsitellä myös toimintahetken jälkeen omien aikuisten kanssa.

Katsomuskasvatuksen mentori on ollut vuosien varrella monella tavalla auttamassa Pääsiäispolun rakentamista ja tällä hetkellä tähän rooliin kuuluu käydä vierailijana ihastelemassa päiväkodin lasten ja aikuisten hienoa toteutusta. Tämä rooli ilahduttaa suuresti!

Käytännössä päiväkodin työntekijät ovat jakaneet pääsiäistapahtumapäivät eri ryhmien vastuulle ja rakentaneet yhdessä jumppasaliin polun, jossa voidaan käydä monen päivän ajan. Jokainen ryhmä käy polkua läpi omien aikuisten kanssa ja myös vanhemmat voivat osallistua omien lastensa kanssa.

Pääsiäispolun musiikiksi valitaan klassinen musiikki, millä vahvistetaan katsomuskasvatuksen sitouttamattomuuden periaatetta.  Toteutus pohjautuu raamatunkertomukseen, josta kerrotaan yleissivistävällä tasolla, sanoen esim., että ”tämä kertomus pohjautuu Raamattu -kirjaan, joka on kristityille erityisen tärkeä, pyhä kirja”.  Kulttuurinen näkökulma on vahvana eli tutustutaan pääsiäisen eri perinteisiin ja siihen, mitä kaikkea on pääsiäisen taustalla: miksi on lomaa päiväkodista, millaisia juhlaperinteitä on ja miksi ylipäätään pääsiäistä vietetään. Onkin hyvä huomata, että kulttuuriin ja traditioihin liittyvät näkökulmat vaativat myös Raamattuun pohjautuvan tiedon käsittelemistä lasten kanssa.

Pääsiäispolku on rakennettu siten, että siinä toteutuvat Vasun pedagogiset tavoitteet:

  • ohjenuorana on: Leikin, liikun, tutkin, ilmaisen, opettelen, koen, toimin ja osallistun
  • kristinuskon ja suomalaisen kulttuurin erilaisiin juhlaperinteisiin tutustuminen. (Minä ja meidän yhteisömme)
  • tuetaan lasten osallisuutta, tunnetaitoja, kädentaitoja ja esteettisyyden kehittymistä, eri aistit, kokemuksellisuus, eläytyminen, vuorovaikutustaidot
  • pedagogiikka toteutuu ilmiölähtöisesti, ihmettely, oivaltaminen, kokemuksellisuus, kokonaisvaltaisuus
  • polun dokumentointi valokuvaamaalla mahdollistaa media -kasvatuksen

Välähdyksiä polun varrelta

Ravalsin päiväkoti toteutti ja dokumentoi pääsiäispolun päiväkodissa ensimmäisen kerran vuonna 2014. Pääsiäiskertomusta pohdittiin ensin yhdessä, jonka jälkeen aiheet jaettiin eri ryhmien kesken. Erilaisiin aisteihin ja tunteisiin perustuva polku mutkitteli jumppasalissa. Ryhmissä askarreltiin kukkia, ja perhosia. Narsissin kukkia saatiin lahjoituksena.                                                                                                                                         Kuvissa 1-2-vuotiaat Mutukat-ryhmän lapset kulkevat polkua ja ihmettelevät pääsiäiskertomusta.

Polku alkaa Palmusunnuntaista

Palmusu2

 

 

 

 

 

 

 

Pääsiäismatka alkaa. Heilutellaan palmunoksia ja kiljahdellaan riemusta. Hiekka rapisee varpaissa ja polulla tasapainoillaan peräkkäin.  Mennään yhdessä.     

        Pesu

Ennen yhteistä ateriaa Jeesus pesi opetuslasten jalat. Hän kehotti palvelemaan toista ihmistä. 
Vesi on lämmintä ja varpaiden kuivaaminen kutittaa. Kosketus tuntuu hyvältä.

Munat

Pääsiäisen salaisuuksia ja yllätyksiä
Suuren pääsiäismunan sisältä paljastuu pieniä värikkäitä suklaamunia. Kiiltävä kuori rapisee ja suklaamuna sujahtaa suuhun. Pääsiäinen on aika makee juttu.

 

Palautetta ja kokemuksia

Lapset ovat kertoneet palautteena, että oli kivaa ja jännää kulkea yhdessä polkua toisten lasten ja aikuisten kanssa. Vaikka välillä vähän jännittikin, niin lopussa oli ilo ja sai syödä pääsiäismunia. Omatekemiä juttuja löytyi polun varrelta. Erityisen kiva oli, kun aikuinen pesi ja kuivasi lasten jalat, yksitellen.

Katsomuskasvatuksen mentorin kokemus: ”Vaikka niin mielelläni kävisinkin lapsiryhmissä, niin kyllä ihan parasta on se mitä kaikkea varhaiskasvatuksen oma väki yhdessä lasten kanssa saavat aikaan. He kuitenkin ovat tuttuja toisilleen ja heillä on yhteinen kokemushistoria.”

Teksti: Kirkkonummen katsomuskasvatuksen mentorit, Anne-Mari, Nina ja Katja

Kuvat: Ritva Varjoluoto, Ravals pk, Satu Reinikainen, Seurakuntaopisto

 

Varhaiskasvatuksen yhteistyössä tarvitaan raameja ja keskustelua

Opetushallituksen ohjeistus raamittaa seurakunnan ja kunnan varhaiskasvatuksen yhteistyötä

Tammikuussa julkaistiin Opetushallituksen ohjeistus varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen toteuttamisesta ja uskonnollisista tilaisuuksista varhaiskasvatuksessa (OPH-55-2018).

Asiaan liittyen seurakuntiin on lähetetty Kirkkohallituksen yleiskirje.

Ohjeistuksen myötä seurakunnan ja kunnan varhaiskasvatuksen (päiväkodin) välisen yhteistyön laatu ja merkitys korostuvat entisestään. Vasussa seurakunta mainitaan esimerkkinä alueellisesta ja paikallisesta yhteistyöstä ja tässä yhteistyössä seurakunnan tulee toimia Vasun periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Kaikessa yhteistyössä tulee aina huomioida lapsen etu ja toiminnan tulee olla pedagogisesti perusteltua.

Katsomuskasvatus

Yhteiskunnan varhaiskasvatus on uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Katsomuskasvatus on luonteeltaan yleissivistävää – se ei sisällä uskonnon harjoittamista eikä opettamista. Kaikkia lapsiryhmässä olevia katsomuksia tarkastellaan tasaveroisina arvottamatta niitä ja sitouttamatta lasta mihinkään katsomukseen.

Vastuu katsomuskasvatuksesta ja sen käytännön toteutuksesta on päiväkodin henkilöstöllä ja sitä toteutetaan osana varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa. Lasten kanssa tutustutaan erilaisiin katsomuksiin ja niihin liittyviin perinteisiin esimerkiksi vuodenkiertoon liittyvien juhlien, tapahtumien sekä päivittäisten tilanteiden kautta. Lasten ihmettelylle annetaan tilaa ja heidän kanssaan pohditaan heitä askarruttavia elämänkysymyksiä.

Seurakunta voi tarjota yhteistyötä oman osaamisalueensa puitteissa. Esimerkiksi kirkkotilat tarjoavat oppimisympäristön, jotka sisältävät paljon yleissivistäviä elementtejä, jotka ovat avuksi yleiseen kulttuuriperinteeseen tutustuttaessa.

Päiväkerho Maikkulan kappelissa 2015

Uskonnolliset tilaisuudet

Ohjeistuksen mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjä (kunta) voi päättää, järjestetäänkö varhaiskasvatuksen yhteydessä uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia. Sisältyvätkö tähän pyhäkoulut ja pikkukirkot, jää varhaiskasvatuksen järjestäjän päätettäväksi. Lapsen osallistumisesta uskonnollisiin tilaisuuksiin päättää huoltaja riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan lapsi ja hänen perheensä kuuluu.

Sopimus luo reunaehdot paikalliselle yhteistyölle

Paikallinen yhteistyö kunnan ja seurakunnan välillä, yhteinen keskustelu sekä yhteistyösopimukset ovat ohjeistuksen myötä yhä tärkeämpiä. Jotta yhteistyö kunnan kanssa voisi toteutua parhaalla tavalla, seurakunnan työntekijöiden on perehdyttävä Vasuun ja erityisesti sen pedagogisiin periaatteisiin. On huomattava, että myös uskonnollisten tilaisuuksien on oltava pedagogisesti perusteltuja, lapsen edun mukaisia ja Vasun kokonaisuutta noudattavia.

Varhaiskasvatuksen järjestäjä (kunta) voi ohjeistuksen mukaan päätyä myös siihen, ettei varhaiskasvatuksen toiminta-aikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia. Yhteistyötä voidaan silti tehdä ja järjestäjä voi sopia, että varhaiskasvatukseen osallistuvien huoltajille tiedotetaan mahdollisuudesta osallistua toiminta-ajan ulkopuolella varhaiskasvatukselle järjestettäviin tilaisuuksiin, kuten joulu- ja kevätkirkkoon.

Monelle tuttu koriesite ”Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina” antaa edelleen hyvät pelisäännöt yhteistyön rakentamiselle.

Tässä muutostilanteessa on olennaisinta keskustelu seurakunnan ja kunnan varhaiskasvatuksen välillä, jotta löydetään parhaat yhteistyön tavat. Monet konkreettiset linjaukset tehdään paikallisella tasolla ja parhaat ratkaisut löytyvät yleensä dialogin kautta. On myös hyvä muistaa, että maltti on valttia tässäkin muutostilanteessa. Kannattaa lukea Vasua, ohjeistusta ja neljän korin esitettä rinnakkain ja pyrkiä yhdessä löytämään ymmärrystä siitä, millainen yhteistyö omalla paikkakunnalla palvelee parhaiten lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Teksti: Raija Ojell

Kuva: Sanna Krook, Kirkon kuvapankki

”Jotta maailma muuttuisi lastensa arvoiseksi.”

Vasu2017 – varhaiskasvatussuunnitelman perusteet asettavat lapsen entistä vahvemmin keskiöön. Lapsi on aktiivinen toimija, joka tutkii, toimii, oppii ja kokee. Hän osallistuu ja vaikuttaa. Lapsi on ainutlaatuinen yksilö omine vahvuuksineen ja tarpeineen. Kirkon varhaiskasvatuksen näkökulmasta tämä ei ole uutta. Osallisuudesta sekä lapsen tarpeiden huomioimisesta on puhuttu monissa kirkon kasvatuksen asiakirjoissa.  Seurakunnan toiminnassa huomioidaan lapsen kokonaisvaltaisuus sekä hänelle ominaiset toimintatavat myös kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta.

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä on erityinen asema Jumalan luomassa maailmassa. Jumala loi ihmisen kuvakseen (1.Moos 1:26-27), ainutkertaiseen ja jatkuvaan yhteyteen ja vuoropuheluun hänen kanssaan. Luomiseen liittyy myös ihmisten keskinäinen kumppanuus: ihminen voi kasvaa ja elää vain vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Luterilaisen ymmärryksen mukaisesti kristillinen ihmiskäsitys sisältää ajatuksen ihmisen kokonaisvaltaisuudesta. Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Hän on samanaikaisesti henkinen, hengellinen, ruumiillinen, seksuaalinen, älyllinen, emotionaalinen, sosiaalinen, biologinen, aistillinen ja paljon muuta.

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisyys toteutuu täydesti silloin, kun ihminen hahmottaa koko elämänsä pyhän ja äärettömän yhteydessä, Jumalan kasvojen edessä. Hengellisyys ei ole muusta elämästä erillinen saareke, vaan luonnollinen osa ihmisen – lapsen ja aikuisen – arkea ja elämää.

Kaikki ihmisen ulottuvuudet ovat Jumalan luomia ja suunnittelemia. On perusteltua ja tarpeen, että koko ihminen otetaan huomioon myös kirkon kasvatuksessa varhaiskasvatuksesta lähtien. Tämän mahdollistamiseksi toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa tulee tehdä tietoisia pedagogisia valintoja ja ratkaisuja.

Blogi11.12.SR

Lapset seurakuntalaisina –asiakirjassa todetaan, että kirkon varhaiskasvatus on lasta varten ja sillä pyritään lapsen hyvään. Toiminta on lapsilähtöistä: lapsen tarpeista ja kiinnostuksesta kumpuavalle toiminnalle sekä lapsen aktiivisuudelle ja luovuudelle annetaan tilaa. Samalla aikuinen on vastuussa lapsesta ja pitää huolta toiminnan ja vuorovaikutuksen turvallisista rajoista.

Lapsuus on ainutlaatuinen vaihe ihmisen elämänkulussa, sillä silloin luodaan perustaa koko elämää varten. Lapsella on aina oikeus saada olla turvassa, rakastettu ja hyväksytty. Lapsella on oikeus omaan lapsuuteensa- leikkiin ja huolettomuuden kokemuksiin. Lapsena oleminen on tärkeämpi kuin se, mitä lapsesta joskus tulee. Jeesuksen opetuksista nousee hyvin vahva näkemys lapsen arvosta ja merkityksestä. Läsnäolollaan lapsi siunaa seurakuntaa ja aikuisia ympärillään – myös haastamalla heitä uudistumaan ja muuttumaan. Seurakunnan tehtävänä on Jeesuksen esimerkin mukaisesti siunata lapsia ja nostaa heidät keskelle seurakuntaa, esimerkiksi aikuisille.

Jokaisella lapsella on tarve sekä oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Kirkon varhaiskasvatuksessa lapsen tulee saada kokemus siitä, että hän kelpaa sekä ihmisille että Jumalalle, joka rakastaa ja pitää hänestä huolta. Kirkon toiminnan ytimessä on myös armo ja anteeksianto. Erehdyksistä ja virheistä huolimatta meidät hyväksytään ja meille annetaan anteeksi. Armo merkitsee koko ihmisen hyväksymistä; se on enemmän kuin yksittäisten tekojen anteeksisaamista.

Lapsikäsityksemme tulee näkyväksi jokaisena päivänä arjen toiminnassa. Meidän tulee nähdä lapsi ja vahvistaa sitä, mikä on hyvää.  Ilmapiirin, vuorovaikutuksen ja rakenteiden tulee tukea lasten osallisuutta ja aktiivista toimijuutta sekä kannustaa uteliaisuuteen, ajatusten jakamiseen, uuden kokeiluun ja yritteliäisyyteen. Aikuisen pysähtyminen yhteiseen ihmettelyyn ja pohdintaan lasten kanssa vahvistaa lasten kokemusta omasta arvostaan.

Lasta kunnioittava ja kiireetön ilmapiiri rohkaisee lasta kertomaan myös mieltä askarruttavista asioista ja kysymyksistä. Lapsen ajatuksiin tulee suhtautua tosissaan ja ottaa hänen mielipiteensä huomioon. Lapsen tulee saada leikkiä, liikkua, levätä, hiljentyä, rauhoittua, tuntea turvallisuutta ja kokea pyhän läsnäoloa elämässään.

Lapsiryhmä ja turvalliset aikuiset antavat mahdollisuuden elää todeksi lähimmäisenrakkautta, vastuullisuutta ja toisen ihmisen kunnioittamista. Kohdatessaan itse arvostusta ja kunnioitusta lapsi oppii myös arvostamaan toisia.

”Jokaiselle lapselle pitäisi sanoa: sinä olet ihme, sinä olet ainutlaatuinen, sinun kaltaistasi lasta ei ole vielä tässä maailmassa, ei sinun jakojasi, käsivarsiasi, taitavia sormiasi, ei tapaasi jolla liikut. Sinusta saattaa tulla Shakespeare, Michelangelo, Beethoven. Sinulla on kykyjä, vaikka mihin. Niin, sinä olet ihme! Ja kun kasvat, voisitko vahingoittaa jotakuta, joka on ihme, niin kuin sinäkin. Sinun täytyy ponnistella – jotta maailma muuttuisi lastensa arvoiseksi”.

(Pablo Casals, Teoksessa: Hünther & Hauser, 2012. Jokainen lapsi on ihmeellinen).

Pohdittavaksi:

  • Miten käsityksemme lapsesta näkyy arjen toiminnassa?
  • Minkälaista lapsikäsitystä toimintakulttuurimme välittää?
Teksti: Mirva Sandén ja Raija Ojell, Kirkkohallitus
Kuva: Satu Reinikainen, Seurakuntaopisto

Ajatuksia arvioinnista 

Uudessa Vasussa yhtenä keskeisenä näkökulmana on varhaiskasvatustoiminnan kehittäminen arvioinnin avulla. Arviointia tulee tehdä suunnitelmallisesti ja säännöllisesti ja sitä toteutetaan niin järjestäjätason, yksikkötason kuin yksilötason näkökulmasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa se tarkoittaa, että järjestäjätaso (kaupungin varhaiskasvatus) arvioi, yksikkötasolla päivähoitoyksikkö/päiväkoti arvioi (esimerkiksi ryhmävasujen avulla) toimintaansa ja yksilötasolla arvioidaan lasten varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumista, haastatellaan lapsia tai keskustellaan heidän kanssaan ja esimerkiksi arvioidaan lasten osallisuutta suhteessa toiminnan suunnitteluun, sen toteuttamiseen ja arviointiin. Toiminnan tulee vastata yksittäisen lapsen lisäksi koko ryhmän tarpeisiin.

Taustalla kehittämisessä on myös ajatus oppivan organisaation toimintakulttuurista. Toimintakulttuuri on yksi niistä Vasun osa-alueista, jota halutaan erityisesti kehittää.

Tärkeää on arvioida nimenomaan aikuisten vuorovaikutuksellista ja pedagogista toimintaa. Erilaisia uusia arvioinnin menetelmiä on kehitetty ja niitä on hyvä kokeilla. Esimerkkinä ovat ”Tulevaisuuden kirjoittaminen” tai ”Tilanneanalyysi toiminnan arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä”. (Ahonen 2017,290- 296).

Jotta voidaan kehittää varhaiskasvatusta oikeaan suuntaan, on saatava tietoa toiminnasta. Arviointi onkin osaltaan tiedon keruuta. Sen avulla saadaan tietoa toiminnan kehittämiskohdista, mutta myös vahvuuksista. Arviointi antaa palautetta toiminnasta sekä sen toteuttajille että siihen osallistuville perheille. Arvioinnin tuottama tieto on myös tärkeä työväline päätöksentekijöille: mihin asioihin on hyvä suunnata resursseja ja minkälaisia, tai onko tarpeen järjestää koulutusta joistakin sisällöistä.

Kirkon varhaiskasvatuksessa toimintaa on perinteisesti arvioitu suhteessa toimintasuunnitelmaan ja erilaisten kyselyjen avulla. Syksyllä kauden alkaessa on tehty toimintasuunnitelma, jota on joulukuussa arvioitu. Tammikuussa on päivitetty toimintasuunnitelmaa ja toukokuun lopussa on vielä arvioitu kevätkautta suhteessa päivitettyyn toimintasuunnitelmaan. Useimmissa seurakunnissa toteutetaan erilaisia kyselyjä ja haastatteluja kerholaisille ja kerholaisten vanhemmille. Lapset ovat saaneet piirtää esim. siitä, mikä kerhossa on ollut kivaa. Saatua palautetta on hyödynnetty tulevaa toimintaa ja koulutuksia suunniteltaessa. Kehityskeskusteluissa on myös arvioitu toimintaa: miten hyvin olen onnistunut toteuttamaan strategisia painopisteitä varhaiskasvatustoiminnassani.

board-2303314_960_720

Mitä ja miksi arvioidaan?

Ennen arvioinnin aloittamista on syytä kirkastaa ajatus siitä, mitä ja miksi haluamme arvioida? Arvioidaanko kirkon varhaiskasvatuksessa myös toimintaa niin järjestäjätasolla (yksittäisen seurakunnan varhaiskasvatustoiminta), yksikkötasolla (tietty päiväkerhoryhmä) ja yksilötasolla (kerholainen)? Arviointia tehdessä on hyvä kysyä onko arviointi ”yhteismitallista” ja mihin toteutunutta toimintaa verrataan, mitkä ovat pedagogiset/sisällölliset tavoitteet ja missä ne on määritelty? Arvioidaanko toimintaa suhteessa oman seurakunnan strategiaan tai varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelmaan (Vake)? Vai suhteessa Vasun toteutumiseen? Hyödynnetäänkö Lapset seurakuntalaisina –materiaalia? Tai arvioidaanko toimintaa suhteessa johonkin laajempiin koko kirkon strategisiin painopisteisiin tai tulevaisuuden suuntaviivoihin?

Seurakunnissa ei ole kovinkaan paljon tehty ryhmätason arviointia. Uuden vasun myötä on joissakin seurakunnissa tänä syksynä kokeiltu päiväkerhojen ryhmävasujen tekemistä, jolloin toiminnan arviointia voidaan tehdä myös ryhmätasolla. Olennaista on huomata, että ilman suunnitelmaa ja tavoitteiden laatimista, ei voi tehdä arviointiakaan. Jonkinlainen suunnitelma, kriteerit ja tavoitteet täytyy aina olla, joihin toteutunutta toimintaa peilataan.

Arvioinnin työkaluina ovat erilaiset kyselyt, haastattelut, keskustelut, ryhmätyönohjaus, tiimipalaverit, kehityskeskustelut, koulutukset, itsearviointi ja vertaisarviointi, joita kannattaa monipuolisesti hyödyntää.

Arviointi ja kehittäminen muodostavat kokemuksellisen oppimisen -kehän. Tehdään tai kokeillaan jotain toimintaa käytännössä, jonka jälkeen arvioidaan ja reflektoidaan sitä suhteessa johonkin teoriaan/ viitekehykseen (Vasu, Vake, kirkon kasvatuksen asiakirjat, paikalliset strategiat) ja opitaan siitä, mitä huomataan ja jälleen kokeillaan uudelleen. Näin taas kehittäminen ja arviointi jatkuvat.

Kysymyksiä pohdittavaksi:

  • Mitä ja miksi haluamme arvioida omassa varhaiskasvatustiimissämme (suhteessa Vakeen ja Vasuun sekä kirkon kasvatuksen painopisteisiin)?
  • Mitkä ovat meidän kehittämiskohteita tänä vuonna? (Tarvitsemmeko jotain koulutusta siihen?)
  • Mitkä ovat meidän vahvuuksiamme? Miten ne tehdään näkyväksi?

Lähteet:

Ahonen, Liisa (2017) Vasun käyttöopas, PS-KUSTANNUS

Turun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, Turun kaupunki

Teksti: Jasmin Nisunen

Kuva: Pixabay

 

Päiväkerhon toimintakulttuurin kehittäminen

Päiväkerhon toimintakulttuuri on muovautunut pitkän ajan kuluessa ja monenlaisten vaiheiden kautta sellaiseksi kuin sen tänään tunnemme. Päiväkerhotoiminta on nykyään arvostettua ammatillista varhaiskasvatusta, jonka ytimessä on kristillinen kasvatus. Toimintaa ohjaavat sekä kirkon varhaiskasvatuksen asiakirjat että yhteiskunnan varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Nämä luovat pitkälti perustan myös päiväkerhon toimintakulttuurille, jossa vaikuttaa tietenkin myös jokaisen seurakunnan oma paikallinen toimintakulttuuri. Paikallisseurakuntien toiminnan moninaisuus on nähtävä rikkautena, joka edesauttaa kirkon varhaiskasvatuksen kehittämistä.

Toimintakulttuuria on aika ajoin hyvä tarkastella totuttujen ja tuttujen toimintamallien, rakenteiden ja rutiinien kautta. Tällöin saadaan näkyviin konkreettisia kysymyksiä, joiden kohdalla on hyvä pysähtyä kysymään, mitä asioita on syytä säilyttää, mitä muokata ja mistä ehkä voi myös luopua. Ja perustella ratkaisut sekä pedagogisesti että teologisesti.

Mitä olisi tärkeä säilyttää, mistä voidaan luopua?

Kirkon varhaiskasvatustoiminnassa on muutamia tyypillisiä piirteitä, jotka toimivat hyvinä esimerkkeinä toimintakulttuurin tarkastelussa. Päiväkerhotyölle on ominaista melko vahva lastenohjaajien keskinäisen suunnittelun toimintakulttuuri. Tämän arviointiin haastaa meitä nyt vasu, jossa suunnittelun lähtökohtana ovat lapsen mielenkiinnon kohteet ja ilmiölähtöinen oppiminen. Millaista voisi olla lasten mielenkiinnon kohteista lähtevä – ja samalla päiväkerhotoiminnan luonteeseen sopiva uudenlainen suunnittelutapa?

Päiväkerho- ja perhekerhotoimintaan on aina vaikuttanut vahva jumalanpalveluselämään kasvattamisen perinne, mikä on hyvin perusteltua kristillisen kasvatuksen näkökulmasta katsottuna. Tämä painotus näkyy käytännössä muun muassa siten, että pääsääntöisesti jokaisessa kokoontumisessa toteutetaan erillinen hartaushetki. Millä tavalla hartaudellinen sisältö voisi rakentua muun toiminnan sisälle ja samalla pysyä kiinni jumalanpalveluskasvatuksen ytimessä? Miten lasten vanhemmille kerrotaan siitä, miten kristillinen kasvatuksen sisällöt näkyvät toiminnassa silloinkin, kun ne eivät toteudu erilisinä hartauksina?

Päiväkerho Maikkulan kappelissa 2015

Kerhotoiminnalle on ollut tyypillistä myös melko strukturoitu rakenne ja aikataulu, jonka mukaan kerho etenee. Tälle löytyy hyviä perusteluja lähtien rutiinien tuomasta turvallisuuden tunteesta lapselle. Mutta mikä määrä toistuvia rutiineja ja tuttuutta on oikeasti lapselle tarpeen? Ja mahtuuko tällaiseen struktuuriin riittävästi leikkiä? Leikki on kuitenkin lapselle tutkitusti ominaisin tapa oppia uusia asioita, myös kristillisen kasvatuksen sisältöjä. Voisiko leikkiin varata vieläkin enemmän aikaa ja miten sama leikki voisi jatkua seuraavassa kerhokerrassa?

Kerhotoiminta on myös aikoinaan painottunut sisällä tapahtuvaksi toiminnaksi ja ulkoilua on ollut vain vähän. Toki retkiä on myös järjestetty, mutta melko satunnaisesti. Nykyään päiväkerhoissa ulkoillaan säännöllisemmin ja se on luonnollinen osa kerhoa. Tämä on ilahduttava suunta! Ulkoillessa voidaan toteuttaa luontevasti monia sisältöjä, kuten ympäristökasvatusta, joka myös on osa kristillisen kasvatuksen sisältöjä.

Toimintakulttuurin muuttaminen vie ilman muuta aikaa. Kyse on pitkäjänteisestä työstä, joka etenee askeleittain. Se vaatii kasvattajilta riittävästi tietoa vasusta ja toimintatapojen uudelleenarviointia. Mitkä ovat meidän vahvuuksia, mikä jo toimii suhteessa kirkon ohjaavien asiakirjojen ja vasun tavoitteisiin? Entä mikä on ehkä sellaista, josta voimme luopua ja samalla säilyttää ydintehtävämme?

Usein muutos aiheuttaa pelkoa siitä, että luovumme samalla jostain olennaisesta ja todella tärkeästä. Kirkon omaleimainen varhaiskasvatus voi kuitenkin säilyä siitä huolimatta, että luovutaan joistakin vanhoista käytännöistä.

Toimintakulttuurin kulmakiviä: pedagogiikan johtaminen, osallisuus, vuorovaikutus ja arviointi

Toimintakulttuurin kehittäminen vaatii pedagogiikan johtamista. Varhaiskasvatuksessa on oltava rakenteet, jotka tukevat uuden oppimista. Ajatus oppivasta organisaatiosta on tärkeää – olemme kaikki työssä myös oppimassa koko ajan. Voimme oppia kokemuksesta, kollegalta, lapsilta, lukemalla ja omaa toimintaa reflektoiden esim. yhteisissä koulutuksissa ja tiimipäivissä.

Mitä toiminnassa tulisi arvioida? Leikki on yksi keskeisimmistä asioista uudessa Vasussa, joten siitä on hyvä aloittaa. Varhaiskasvattajien tulee tiedostaa pitkäkestoisen leikin merkitys lapsen mielikuvituksen ja ajattelun kehittäjänä. Esimerkiksi leikkikyselyn avulla voi arvioida, miten lapsi kokee päiväkerhon varhaiskasvatusympäristön, mitkä asiat tukevat leikkiin painottuvaa toimintakulttuuria ja mitkä ehkä estävät – ja miten niitä esteitä voisi purkaa?

Osallisuus on yksi tärkeä näkökulma, kun puhutaan uuden vasun mukaisesta toimintakulttuurista. Tämä näkyy muun muassa siinä, että lapset ovat mukana kaikessa toiminnassa – niin toiminnan suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Se, että lasten aloitteet, näkemykset, mielipiteet ja kokemukset otetaan vakavasti ja toimintaan vaikuttavasti huomioon, lisää lapsen kokemusta siitä, että hän on arvokas ja hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa toimintaan ja olla aidosti osallinen siinä.

Vuorovaikutus on myös yksi keskeisistä asioista, kun rakennetaan lapsen kokonaisvaltaista kasvua palvelevaa toimintakulttuuria. ”Varhaiskasvatus toteutuu henkilöstön, lasten ja ympäristön vuorovaikutuksessa” (Vasu 2016, 21). Millaista on laadukas vuorovaikutus kirkon varhaiskasvatuksessa? Toteutanko kasvatustyössäni lämmintä vuorovaikutustapaa?

Pohdittavaksi:

Mitkä ovat oman seurakuntanne varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin vahvuuksia suhteessa uuteen Vasuun (2016)? Voit vaikka peilata niitä alla olevaan listaan:

  1. Oppiva yhteisö
  2. Osallisuus
  3. Vuorovaikutus
  4. Leikki ja oppiminen
  5. Tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus
  6. Kulttuurien moninaisuus ja kielitietoisuus
  7. Hyvinvointi, turvallisuus ja kestävä elämäntapa
  8. Oppimisympäristöjen moninaisuus
  9. Yhteistyön voima

Lähde: Liisa Ahonen (2017, 60- 119) Vasun käyttöopas, PS-KUSTANNUS

Teksti: Jasmin Nisunen

Kuva: Sanna Krook, Kirkon kuvapankki